perjantai 31. lokakuuta 2014

Torstai .

Saas nähdä ehinkö kirjottaa koko härdellin ennen kun loppuu akku mun koneesta.. Tänään oli mun monsteripäivä, joka ei ollu yhtään niin paha mitä se ois voinu olla. Torstait on siis muutenkin mun inhokkipäiviä, kun on hirvee minuutti aikataulu koko päivän.. puheterapian jälkeen eli 10.45 on heti lähettävä voimisteluun, joka alkaa 11.10 ja jonne ajaa sen parikyt minuuttia. Siellä tunti, josta kotiin ja heti lounasta. Saan lautasen pojan eteen about kello 12.45 ja päikkäreillä pitäs olla jo viimeistään 13.15. että ehtii nukkua sen 1.5h. 5vee pitää torstaisin hakea koululta kello 15.05 ja viedä tennis treeneihin, ELI siis koululle pitää lähteä 14.45. huuhh.. Tänään kannoin 2veen hyvin pitkälti suorilta sängystä autoon ja arvatkaa vaan oliko ilonen.. Noh, kerettiin kuitenkin joka paikkaan ajoissa ja "onneks" tää nyt tais olla vika viikko tennistä (ne treenaa ulkona ja tännekin alkaa uhkaavasti kylmä tulla..)

mun hoodit. Täällä on niin kaunista luontoo nyt syksyllä. 

Normisti tää tennis-tunti, on ainut millon vilkuilen kelloa minuutin välein ja tuntuu ettei se liiku mihinkään. Me siis venaillaan tää tunti 2veen kanssa tenniskentän viereisessä leikkipuistossa. Tänään kuitenkin juttelin koko tunnin yhen toisen nannyn kanssa, ja aika meni tosi nopeesti. Sit tultiinkin kotia, mä väsäsin pojille jotain purkkikeittoa ja syötiin dinneri. Sitten vaan kylpyyn, iltalukemiset ja unille. Kello oli 8.15 kun tulin alakertaan ja kummatkin poitsut oli unilla. Siivoilin jäljet, viikkailin pyykit ja nyt oonkin tässä. I did it !! Nyt taidan suunnata tonne meiän play roomiin, mihin mulle on laitettu sänky valmiiks. Mietin tänään et valvon siihen asti et hostit tulee mutta en kyllä taida jaksaa...
Huomena taas perjantai ja Halloween!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuulumisia

Heei ! 
Keskiviikko ja pahimmat päivät takana. Nyt on hyvä. :D Meiän 5vee oli maanantain ja tiistain kipeenä kotona, joten mun päivät veny aika maksimaalisiks.. Huh oon kyllä helpottunu että toinen pojista on päivät koulussa.. Vaikka 5vee olikin ihan äärettömän ihana nää kaks päivää! Pelattiin lautapelejä, piirrettiin luettiin ja leikittiin. Se oli niin kiltti ja kuunteli ainakin suurimman osan ajasta.. Maanantain se alotti sanomalla "Sonja, today I'm gonna be a good boy, and listen everything you say" Hyvin se kyllä piti lupauksensa! Tiistai alkoki sitte "I'm so mad today.. I wanna go to school, I hate this day already" Voi raukkaa :( 

Viime viikonloppu oli oikein bueno! Lähettin lauantaina minä, Veera, Lissy (saksa) ja Typhanie (ranska) Rockefeller preserve puistoon(?) Se oli siis sellanen iso puisto missä porukka oli haikkaamassa ja juoksemassa ja mitä ikinä. Mietin et tuonne vois mennä jos joskus haluu juoksulenkille. Täällä kun ei niinkään tuolla tien varsilla juosta.. Pyörittiin puistossa joku pari tuntia ja mentiin kiinalaiseen lounaalle. Lounaan jälkeen sain mun ihan ekan froyon täällä :D Oli se kyllä hyvää.. Mitäs sitten? Ainiin käytiin vielä targetissa ja tj maxxissa pyörimässä. Ostin iiihanat lenkkarit ja voi että kun niillä onkaan hyvä kävellä. En ees muista millon mulla ois ollu viimeks oikeesti hyvät kengät eikä vaan tollasia tennareita... Veera tuli meille lauantaina yöks, katottiin Frozenii, laulettiin ja syötiin. Mä olin jotenkin ihan yliväsyny ja simahin jo joskus 11.. :D Sunnuntai? Ainiin, mentiin White Planesiin shoppailemaan. Ostin kellon ja paidan jonka rikoin .. (y) 

Minä, Veera, Lissy, Typhanie

Tänään mulla on ihan minipäivä kun vaan 12-17 ja kuulin just et vanhempi menee koulusta suoraan playdateille. Fine by me! Taidan sanoo tän joka postauksessa, mutta musta tuntuu et päivät huitelee ohi ihan hirmusta vauhtia täällä! Huomena babysit illalla ja sit onki taas jo perjantai! Perjantaina on Halloween ja mulla on lyhyt päivä! Oon off jo 4 ja mennään varmaan porukalla cityyn kattoo paraatia. (Tosin mun kaverin host mom oli sanunu et jos haluis paraatia nähä, pitäs paikalla olla jo aamulla...) No mutta mennään ainakin fiilistelemään! Sunnuntaina meillä on taas LCC meeting, jee! Mennään johonkin paikkaan missä on kuulemma hirmu hienosti kaiverrettuja kurpitsoja ja niistä tehty kaikkea siistiä. Ei mitään tietoa mikä tää on, mut kuulemma tosi hieno! 

Täällä kaikki hyvin! Ainiin Jasmi on nyt Floridassa!! Ihan hullua ja tyhmää ja ärsyttävää että ollaan samassa maassa mutta silti niin kaukana et ei millään pystytä näkee..... :( Onneks se tulee tänne tammikuussa :)  


lauantai 25. lokakuuta 2014

viiikonloppuja!

Ööö taas olevinaan perjantai? Kyllä nää viikot vaan hujahtaa sellasta vauhtii ohi että huuhh. Täällä oli hyvä viikko, tänään oli ihan naurettavan helppo työpäivä. Alotin klo 11.45 hakemalla pienemmän koulusta, syötin, laitoin päikkäreille. Päikkäreitten jälkeen lähettiin hakee vanhempi pysäkiltä, tällä oli 2 kaveria mukana ketkä tuli meille playdateille. Tunti pelattiin leikkihuoneessa(?) :D ja sit olinkin off. Nyt mulla on pari tuntia vapaata ja sit meen vielä 7.45-10.30 töihin, eli siis laitan vanhemman nukkuu ja sit vaan hengailen sisällä. 
Tääl alkaa ilmat kylmetä ja varmaan ihan vikoja viikkoja kun host mama päästää mut pysäkille kävellen. Sit mennäänkin kesään asti autolla tuo 500metriä.


Viikonloppu suunnitelmissa ois lähteä sellaseen kun Rockfeller Preserve park(?) oon edelleen vähän pihalla et mikä tää paikka on, mut jossain tässä lähellä! Ranskalainen aupair kysy lähenkö sen ja Lissyn kaa, ja tottakai lähen! :) Lauantaina Veera tulee meille ja pidetään joku pandalakufazerinsuklaa-ilta. Sunnuntaina lähetään metsästää Palisade Mall:ia, joka on kuulemma paras kauppakeskus ikinä. Messiin lähtee pari muuta suomi-tyttöä keihin törmättiin täällä burger kingissä yks ilta (?:D)  
Ostin Targetista kellon 10$ kun oli pakko saada rannekello.kotona sitten huomasin et tää oliki sellanen one size.. Pidän tota nyt sit silleen tuolla kyynärpään kohilla.. (Salla jos näkyy mun kelloa niin saa pistää postipakettiin, lupaan lähettää jotain kivaa takas!)

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Helou! : )

Taas on yks viikonloppu takana ja eilen oli mun 1kk päivä USA:ssa jee! Eilen tuntu päivä tosi lyhyeltä kun olin off jo 17. (kyllä siitä se 10h tuli.. :D ) Päivät menee täällä tosi nopsaa, illalla näin Alinea starbucksissa ja sitten kun Veera oli off niin napattiin se kyytiin ja lähettiin TJ Maxxiin. Oli oikein mukava ilta (: Nyt 2veellä on puheterapeutti täällä ja mä hamstrasin skittlesejä meiän sunnuntaisilta Fall Festeilta ja tulin datailee yläkertaan, työn raskaan raataja.. hmm mitäs viikonloppuna? Perjantaina käytiin Veeran kanssa leffassa kattoo joku hömppis ja nyt oli jo vähän parempi kokemus. Mentiin White Planesiin joten teatteri oli vähä toista luokkaa ja leffakin oli oikein hyvä! Lauantaina lähin yhen saksalaisen ja yhen ruotsalaisen kanssa White Planesiin shoppailemaan hupsista. Löysin kaikkea kivaa :) Sunnuntaina oli tosiaan ne fall festit jotka oli ihan huikeet! Oli hyvää ruokaa ja kaikkee kivaa ohjelmaa. Sääkin suosi  sen verran että ei satanu!

Sovittiin eilen että ens kuun (MARRASKUU?!!) puolessa välissä pidetään sellanen suomi-meeting NYC:issä, jos kiinnostaa jotain lähialueella olevaa liittyä seuraan niin tervetuloa! :)

Edit:
Empäs saanukaan tätä eilen julkastua.. 2veellä oli tänään koulussa sellanen Tervetuloa isät, päivä. Eli siis kaikkien lasten isät/ukit/sedät/enot oli koulussa mukana ekat 1.5 tuntia. Noh, menin sitten 12 hakemaan pojan koulusta, niin tämä veti hirveet itkuraivarit kun isi ei ollutkaan vastassa :( Kyllä se siitä sitten rauhottu kun päästiin ulos, ja nyt se on taas tollanen söpöliini. Meillä alkaa mennä 2veenkin kanssa nyt paremmin. Tuntuu että se ei enää testaa yhtään niin pahasti ja päivät menee suurimmaks osaks tosi kivasti! Nyt se tuolla on päikkäreillä. Tänään meillä on playdate yhen ranskalaisen aupairin kanssa. Sen host lapsi on tän meiän vahemman kaveri, tää on nyt eka kerta kun ne tulee käymään. :)

Oon tosi huono kuvailee täällä.. Sori, ehkä mä saan tässä petrattua joskus.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Hyvää kuuluu!

Musta teksti on aina hyvä alottaa sanomalla et oon tosi iloinen, onnellinen ja tyytyväinen just nyt. Tänään on tiistai, mulla on takana aivan loistava viikonloppu ja arki kotona sujuu jo hyvin!
Perjantaina tosiaan käytiin siellä leffassa, mulla oli hime odotukset, kun kaikki on kehunu jenkki-leffateattereita noh. tämä meiän oli ihan kamala :D:D Puolet pienempi kun Joensuun teatteri ja penkit oli ihan surkeet.. Leffakaan ei ollu mikään kummonen, mut onneks seura oli hyvä! Tultiin ton tytön kaa tosi hyvin juttuun ja suunniteltiin jo miten joku kesä lähetään kiertää euroopan festareita, sounds good to me!

Lauantaina sato vettä (tottakai kun minä olin suuntaamassa Cityyn..), mutta ei se meitä haitannu. Vietettiin Johannan kanssa niin kattava turisti-päivä että ei mitään rajaa. Käveltiin varmaan joku 1308 kilsaa ja testattiin metroa. Seikkailtiin ympäri Manhattania ja aika hyvin mentiin päästä päähän. Nähtiin mm: Central Park, Met, Museum of Natural History, Soho, Ground Zero, freedom tower, vähä China Townia ja Little Italya. Vikana otettiin vielä metro Time Squarelle ja mentiin syömään. Museoissa käytiin siis vaan ulkona pyörähtää, ja lähinnä kattoo sijainti. Tuonne Natural History museoon pitää kyllä päästä lähiaikoina, mutta sinne pitää varata sit koko päivä aikaa.. Ground Zero oli yks pysäyttävimmistä paikoista missä oon käyny. Pitää aika paljon kerätä itteensä, että pääsen joskus menee sinne 911 museoon.




Sunnuntaina mun oli alunperin tarkotus lähtee sinne beachille, mutta koska mulla oli vähän flunssaa niin en viittiny mennä ulos hengaa koko päiväks.. Mun ääni katos aamulla ja kuulostin ihan kamalalta ::D Sunnuntaina näin Veeraa ekaa kertaa, se siis tuli tänne tuossa viime perjantaina. Asuu about 10min ajomatkan päässä mun luota ja olenkos tästä aivan innoissani!! Lähettiin White Planesiin tarkotuksena päästä Mall:ille, noh eihän me sinne löydetty.. Auto parkkiin ja Cheesecake Factoryyn syömään. Ruoka oli niiiin hyvää ja pakko oli maistaa myös juustokakkuu kun piti sinne asti ajaa.. Ton jälkeen oli niin kamala kooma et päätettiin lähtee vaan kotia nukkuu..



Maanantaina olin koko päivän töissä ja kummatkin lapset oli kotona kun täällä oli Columbus day. Olin tästä eka vähän peloissani kun normisti mulla on kummatkin pojat vaan aamut ja pari tuntia illasta. Noh, päivä meni paremmin kun olisin ikinä voinut uskoa. On mulla vaan huiput host muksut! :) Eilen illalla lähin vielä töitten jälkeen näkee Veeraa ja myös yks saksa-aupairi liitty seuraan. Mentiin Starbucksiin istuu ja voi että kun oli kivaa! Hehe jossain vaiheessa meiän takana olevassa pöydässä joku vaan kysy et, sori ootteko aupaireja? Ja sitten juteltiinkin kaikesta mahollisesta jonkun aikaa, kunnes oli aika lähtee. Heitin Veeran kotiinsa ja menin kotiin. Kotimatkalla vaan hymyilin itsekseni niinku mikäkin weirdo kun oli vaan niin hyvä fiilis.. :D

Mun pojat toi mulle oman mini-kurpitsan! 

Tänään on ollu semi helppo päivä, illalla meillä on taas monthly meeting, mennään zumbaa, great .. Noei musta noi tapaamiset on tosi jees, kun siellä näkee kaikki.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pika !

Holaa! Mulla menee nyt tositosi hyvin, tänään on jo perjantai ja tää viikko meni ihan käsittämättömän nopeesti. Viikonloppu suunnitelmat on aika pitkälti selvillä ja ne kuulostaa oikein kivoilta. Tänään meen leffaan yhen saksa-aupparin kanssa kenet tapasin sillon keskiviikkona kahvilla. Huomena NYC Johannan kanssa ja Sunnuntaina lähetään piknikille jollekin beachille tässä lähettyvillä kahen aupairin kanssa kehen tutustuin tänään. :D Tää on kyllä niin hassua.. Lähettiin tänään nuoremman kanssa leikkipuistoon ja siellä oli kaks muuta aupairia. Siinä sitten hetki jutusteltiin ja vaiheltiin yhteystietoja ja ne kuttu mut sinne piknikille. Ei vaan Suomessa tällanen onnistus ei niinkun mitenkään..



Piti kirjotella pidemmin mut pitää lähtee herättelee poitsu päikyiltä! Heipahei!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Aikatauluja

Heei! Poitsut on koulussa ja kotityöt tehty, eli nyt on hyvä aika kirjotella! :)
Arki täällä alkaa pikkuhiljaa hahmottua, ja jos tämä tosiaan on sitä arkea niin olen tosi iloinen. Tähän asti päivät on mennyt nopeesti ja ilman suurempia konflikteja. Pienemmällä pojalla on vähän sellanen vaihe, että kaikkeen mitä minä sanon vastataan EI ja vähän muutenkin äksyillään, mutta kai se vaan on ihan normaalia 2vee käytöstä. Loppujen lopuks kuitenkin kaikesta selvitään ilman mitään kaaosta. :D

Mun aikataulu menee silleen että vanhempi poika on joka päivä 8-15 koulussa, eli mun työt alkaa klo 7.
8.15 lähetään käveleen bussipysäkille ja 8.30 tulee bussi. Nuorempi on pre-schoolissa kolmena päivänä viikossa (ma-ke-pe) ja näinä päivinä ajan sen kouluun ysiks. Siitä alkaa mun kolmen tunnin vapaat! Tänä aikana yleensä nään kavereita, tänään treffasin 3 aupairia Starbucksissa, joka oli tosi kiva! Ja huolehdin skypettelyjen lomassa pyykit ja muun siivouksen, vaikka oonkin off. Mieluummin hoidan noi hommat rauhassa, kun silleen että on pojat pyörimässä ympärillä. Jos nuorempi ei oo koulussa, tulee puheterapeutti meille klo 10-10.45. Päikkärit se nukkuu klo. 13-14.30. muu aika tehdään mitä halutaan. Leikitään ulkona/sisällä, luetaan, piirretään, mitä nyt millonkin. Torstaisin nuoremmalla on gymnastics, johon lähetään suorilta puheterapian jälkeen.

Vanhemmalla on maanantaisin shakkikerho, eli haetaan se koululta klo. 16.15. Tiistaisin sillä on koripalloa, haetaan se toiselta koululta 16.30. Keskiviikkona ei oo mitään, eli haetaan se pysäkiltä 15.30. Torstaina sillä on tennis, eli haetaan se koulusta 15.15 ja ajetaan tenniskentälle. 45min leikitään nuoremman kanssa leikkipuistossa ja venaillaan et tennis päättyy. Perjantaina ei oo myöskään mitään. HUH muistin kaiken! :D

Tää aikataulu on musta just loistava. Oon viikonloput vapaalla mutta viikolla päivät ei oo ihan kuolettavan raskaita (koputan puuta). Tullaan lasten kanssa hyvin toimeen, varsinkin vanhemman. Nuoremmalla on vielä vähän totuttelu päällä, ja se testaa aika kovasti, mutta kyllä tämä tästä. :)

Lähin eilen töitten jälkeen yhden saksalaisen aupairin kanssa ulos ja tapasin siellä jonku 8 muuta aupairia. Oli hauskaa kun mentiin sellaseen karaoke baari/ravintola paikkaan, ja se oli eka paikka mistä tuli ihan suomi fibat! :D Kaikki muu täällä on ollu niin erillaista, mutta siellä tuntu olo jotenkin kotoisalta.. Ehkä se vähän muistutti meiän Joensuun vakkaripaikkaa...

Viikonloppuna suuntaan taas NYCiin ja nyt peukut pystyyn että on hyvä sää, haluisin nimittäin kovasti Central Park kierrokselle!! Ainiin ja tänään kuulin että Bastille soittais perjantaina NYCissä, ja houkuttelis niiiin kovasti mennä. Se kyllä veis jonku puolet mun palkasta, niin koitan pysyä poissa. Saa nyt nähdä..


Skypet siskojen kaa. (y) Love you! 



perjantai 3. lokakuuta 2014

Update

Well hello! okei ekana, sori.. Miten ihmiset kykenee kirjottelemaan arjestaan joka päivä..? Oon ollu täällä nyt 12 päivää ja nyt tuli eka tilaisuus.. :D Okei, on mulla tähän muutama selitys. Asun täällä siis talosta erillään olevassa "asunnossa", se on rakennettu autotallin yläkertaan ja tämä on ihana! Siis rakastan tätä paikkaa, niin kotoisa ja viihtyisä. Ja siis miten en etukäteen osannut edes ajatella miten suuri ero on asua talossa/omassa erillisessä paikassa. Huh, oon tosi kiitollinen tuosta. Mutta siis niin, siellä ei vielä toimi netti, niin sen takia en oo päässyt tänne joka ilta jaarittelemaan. Toinen, mulla on täällä nyt tän viikon ollu entinen aupairi jeesailemassa, ja oon halunnu viettää jokaisen vapaan hetken hänen kanssa, että opin mahollisimman paljon. C lähtee huomena ja nyt vähän jännittää. En ala, kun tää entinen aupairi on aivan ihana!! En millään haluis, että se lähtee eikä vaan sen takia että jään tänne sit yksin huolehtii lapsista vaan siks että tullaan tosi hyvin juttuun. Se on mun eka kaveri täällä! :D

Asiaan.
Mun fiilikset tällä hetkellä: Helpottunut, onnellinen, väsynyt, innostunut
Mun perhe on aivan äärettömän ihana, enkä vois olla onnellisempi tästä. Miten tärkeetä se onkaan että sut otetaan avoimesti vastaan ja oot heti osa perhettä. Arvostan näitten kasvatusta, koska nää lapset on niin ystävällisiä ja ihania. Kyllä nämäkin kiukutella osaa, mutta esim. tänä aamuna kun E(5vee) vähän kiukkus mulle vastaan jostain aamupala pöydässä, niin sitten matkalla bussipysäkille se pyyteli sitä anteeks. Täällä kaikki on tosi aikataulutettua, ja asioista puhutaan suoraan. Vanhemmat on tosi avoimia ja rentoja (kaiken muun kanssa paitsi lasten turvallisuuden, missä ne on ihan äärettömän tarkkoja) Näin aluks oon vähän varpaillani kaiken kanssa, mutta tiiän, että sit kun opin rutiinit ja arki vähän rauhottuu niin pystyn olee tosi oma itteni ja viettämään aivan mahtavan vuoden

Tän viikon mulla on tosiaan ollut apuna perheen vanha aupair, joka on opettanu kaikki rutiinit. Siis miten ihmiset tekee tän alun ilman tuota toista aupairia? Oon niin kiitollinen et C on vielä täällä.. Meiän pitää sanoa sille heipat huomena ja ei varmasti tuu olee helppoa. C on ollu täällä niin osa perhettä ja se on niin kultanen ja ihana ihminen. Ne on ton host maman kaa ihan parhaat kaverit ja kyllä mua jännittää et kykenenkö ihan samaan. Jännittää myös kovasti miten lapset reagoi. Niinku sanoin, nää on tosi hyviä lapsia mutta kyllä ne varmasti tulee testaamaan mua kovasti alkaen ensi maanantaista..

Miun kotipaikka täällä on aivan ihana! Rakastan tätä naapurustoa, meiän koti on sellasen pikkusen hiekkatien varrella, tosi suojassa. Täällä luonto on tosi lähellä, meiän takapihalla juoksentelee koko ajan oravia, chipmunkeja(?) ja peuroja. Miten ihanaa! Ite keskusta on tuollanen pikkunen, oon käyny siellä sen verran, et hain Dunkin Donutista kahvin. :D Täällä on oikeestaan vaan just ravintoloita, starbucks ja dunkin donut. Sit jos haluu esim. shoppailemaan, niin White Planes on iso kaupunki ja sinne ajaa jonkun about 15min. Ainiin ja NYC on tos 50 min päässä. hehe he :D

Okei mitäs vielä.. Meillä on sunnuntaina täällä isot synttäri juhlat, kun E täytti keskiviikkona 5. Synttäreitten teema on lego/iron man, ja siis ne tulee olee ihan huikeet! HM on nähny niin paljon vaivaa noitten eteen, ja kaikki on niin viimesen päälle. Yritän viikonlopun aikana myös vähän paremmin tutustua tähän koti paikkaan..

Tää ei nyt ehkä ollu kaikista fiksuin idea tulla kertomaan puolentoista viikon asiat yhellä kertaa tässä aika kovassa väsymystilassa. Teksti voi olla aika sen mukaista, mutta onpahan jotain.. Pahoitteluni ja yritän nyt vähän parantaa tässä. haha en nyt saa tähän ees mitään kuvia, mutta aiva ei voi voittaa. Terkut Suomeen täällä menee tosi kivasti! :*